Outi Alm, os. Sahala, syntyi Imatralla 19.6.1963. Porvoolainen vuodesta 1992.
Ammatti: Sairaanhoitaja
Perhe: Aviomies ja kaksi kouluikäistä poikaa.
Liikunta on ollut minulle lapsesta asti tärkeä asia. Pesäpallo on läpi vuosien ollut minun lajini. Imatran Pallo Veikkojen tyttöjoukkueen riveissä saavutin jopa useita Suomen mestaruus mitaleja. Vieläkin pelaan pesäpalloa Porvoon Kumurin naisjoukkueen riveissä. Pesäpallosta on tullut tottumus, josta en tunnu pääsevän eroon.
Pistoliekki, novellikokoelma 1999
Lumen ääni, romaani 2001
Pelikentät, novellikokoelma 2002
Veden viiltämä, romaani 2004
Hemingwayn naiset, romaani 2007
Suhteettomia tiloja, novellikokoelma 2009
Valtion kirjallisuustoimikunnan myöntämä puolivuotinen kirjallisuuden taiteilija-apuraha. 2003
Gummeruksen myöntämä Kaarlen palkinto teoksesta Veden viiltämä. 2005
"Lapsesta asti olen lukenut paljon. Minua kiehtoivat uudet ja oudot maailmat,
jotka avautuivat minulle kirjojen myötä. Aloin pitää päiväkirjaa
alle kymmenvuotiaana, ja vaikka kirjoitin satunnaisesti, niin jo silloin yritin
kirjoittamalla hahmottaa ja selkiinnyttää elämään liittyviä
iloja ja suruja. Kirjoittaminen on aina ollut minulle tärkeää
ja ajoittain jopa nautinnollista. Silti elämässäni on ollut aikoja,
jolloin en ole kirjoittanut. Varsinkin nuoruudessa oli vaihe, jolloin tein ja
koin, enkä kirjoittanut.
Luultavasti minun oli muututtava ihmisenä ennen kuin kirjoittamisesta saattoi
tulla minulle päämäärätietoinen valinta. Halusin muuttaa
omaa elämääni. Tällöin hakeuduin Porvoon Kansalaisopistoon
luovan kirjoittamisen kurssille. Kolme vuotta kursseilla vierähti. Sinä
aikana tajusin selkeästi, että on olemassa ainakin yksi asia, jota
kadun kuolinvuoteellani: ellen edes yritä kirjoittaa kirjaa. Haluan kirjoittaa
ihmisyyden puolista, jotka eivät kuulu ns. normaaliin päivälliskeskusteluun.
Puolista, joita on meissä kaikissa mutta jotka haluaisimme unohtaa rakentamalla
ympärillemme erilaisia suojamuureja. Haluan tarkastella näitä
asioita myös mustan huumorin ja ironian läpi."
"Vaikka olen aina asunut kaupungissa, luonto tuntuu käyvän minulle
vuosi vuodelta tärkeämmäksi. Minulle on tärkeää
seurata luonnon kiertokulkua kasveissa ja eläimissä. Tämä
kiinnostus näkyy myös joissakin teksteissäni. Mikä onkaan
sen rauhoittavampaa kuin kevään vihreä väri sinisen taivaan
alla? Samaa lepoa ja rauhaa koen lumen peittämässä metsässä
tai kesäisellä rannalla aaltojen liplattaessa rantakiviin.
Itäuusmaalaisuus on minulle hyvin abstrakti käsite. Se ei oikeastaan
sano minulle mitään. Porvoolaisuus merkitsi minulle aluksi ulkopuolisuutta,
sillä en tuntenut kaupungista ketään oman perheeni lisäksi,
kun muutimme tänne 1992. Olen kuullut, että Porvoo on kulttuurikaupunki,
ja toivon sitä, mutta aivan vakuuttunut en siitä ole. Pikkuhiljaa
olen juurtunut Porvoon maaperään ennen kaikkea ystävien ja harrastusten
kautta. Osaan liikkua kaupungissa eksymättä, tiedän mukavat kahvilat
ja uimarannat. Olen löytänyt sopivat hiihtoladut ja tuntenut Äggskärin
kesäisen kuumat kalliot. Eiköhän se jo kotiutumiseen riitä?"
päivitetty 11.03.2010