Eero Antero Paso syntyi 19.7.1954 Utajärvellä, Lapinjärvi
Koulutus ja ammatti: Keskikoulu, iltalukiossa Oulussa, Limingan
taidekoulu 1979-1981. Lisäksi ammattikursseilla suoritettu
rakennusmiehen ammattitutkinto. Edupoli, Loviisa.
"Työhistoriani on pitkä ja kirjava kuin tilkkutäkki." Ojalinjojen taakoittajana Utajärven suurilla soilla. 1970 muutti takaisin Ouluun, jossa työskenteli rakennuksilla ja järjestelijänä Nokian kaapelitehtaalla varusmiespalvelukseen (Rovaniemellä) asti. 1975-78 varasto- mies/autonkuljettajana ja kesällä 1980 Sundsvalliin uuniporariksi. Talven 1982-83 kalatehdastyöläisenä Ruijassa. "Vaikka Jäämerellä vietetty aika ei ajallisesti ole pitkä, on se yksi työhistoriani mieleenpainuvimpia ajanjaksoja." Valokuvaajana Metsäntutkimuslaitoksen Muhoksen toimipisteessä. Seuraavaksi "monitoimipesti" samanaikaisesti Gallupin haastattelija, valokuvaustöitä, lehtiartikkeleita free lancerina ja tietokirjojen myyntiä ovelta ovelle. 1985 jälleen Ruotsiin ja 1988 Porvooseen, Gammelbackaan. Vuodesta 1994 kotipaikka Lapinjärvi. 1988 lähtien toiminut rakennusalalla ja 1992-96 laminoitsijana, nykyisin jälleen rakennusalalla, työkohteet pääkaupunkiseudulla.
Avoliitossa v:sta 1987, puoliso Ritva Lipponen, lapset Markus s. 1984 (vaimon edellisestä liitosta), Maarit s. 1990.
Lisäksi talouteen kuuluvat kissa ja koira.
Valokuvaus, kuvataiteet, kirjallisuus. Yhteisnäyttelyjen lisäksi valokuvanäyttelyt: Porvoo 1997, Loviisa 1997, Loviisa 2000 "Muita harrastuksia ovat metsästys ja kalastus, retkeily, jolta saralta mieleenpainuvimpana on jäänyt (nykyisin Helsingissä asuvan kuvataiteilijan ja kriitikon Pekka "Pätkä" Luhdan kanssa vuonna 1978 touko-kesäkuun aikana suoritettu vaellus Utsjoelta Kilpisjärvelle. Sinä aikana vietimme lähes kuukauden yhtäjaksoisesti taivasalla tai autiotuvissa, koska sekä rahat että ruuat loppuivat kesken matkan. Loppumatkalla syötii mitä satuimme autiotuvista löytämään. Aina eivät menut kaksisia olleet, joten matkan jälkeen olivat molemmilla posket lommoilla kuin pitkänmatkan juoksijoilla."
Hauen saunottajat, kertomuksia 2002
Ravustajat, novelli antologiassa Eränkävijä 1988
Lehtinovelleja mm. Metsästys ja Kalastus-lehdessä
Runoja kulttuurilehti Kaltiossa
Valokuvia useissa oppikirjoissa ja tietoteoksissa mm.
Tapiola, Suomen eläimet, Finlandia, Pohjois-Pohjan- maata ja
Lappia käsittelevissä osissa.
Talvitietä pitkin, romaani 2009
Kansan sivistysrahaston apurahat 1997-2000, 2003 ja 2010
kirjastoapuraha taiteen keskustoimikunnalta 2003
"Ensimmäiset vakavimmat yritelmät lienevät 16-17- vuotiaana kirjoitetut runot ja kertomukset. Koska oletin, ettei pienellä pohjoisen paikkakunnalla "taiteiluja" kovin korkealle arvosteta, kirjoittelin yleensä yöllä tai kesäaikaan aitanvintillä salaa. Myös paperit oli pidettävä visusti piilossa ettei "hullunmaine" kovin laajalle leviäisi. Ensimmäinen painettu kaunokirjallisia elementtejä sisältänyt teksti, Syysmaivaa Perämereltä, ilmestyi Nuorten luonnossa joskus seitsemänkymmentä luvun puolivälin tienoilla."
Mikä sai minut ryhtymään kirjailijaksi?
"Olen pienestä asti ollut parantumaton lukunarkomaani. Ehkä myös se, että lapsuus ja nuoruusvuosi- nani 50-luvun lopulla ja 60-70-luvuilla puhalsivat suomalaisella maaseudulla voimakkaat muutosten tuulet. Monet silloiset elämäntyötavat olivat muutamissa vuosissa jo lopullisesti siirtyneet historian lehdille. Monet näistä asioista huomasin vasta jälkikäteen. Pohdiskelen usein, mikä millekin ajan jaksolle on ollut ominaista, mitkä seikat ovat niitä joista ne muistaa ja erottaa toisistaan. 70-luvun puolivälistä lähtien tallensin näitä asioita valokuvaamalla ja kirjoittamalla. Tietenkin yksi tärkeimmistä syistä on myös se, että olen aina kokenut asioita voimakkaasti tunnetasolla. Ja koska itse olen päässyt kirjallisuuden siivellä seikkailemaan niin menneessä kuin tulevassakin ajassa, olen päättänyt valjastaa vaunut muidenkin kuljettavaksi."
Miten kirjoitan?
"Nykyisin kirjoitan alusta loppuun tietokoneella. Muokkaan, lisäilen ja poistan tekstiä koko kirjoitus- prosessin ajan. Nykyisin pidän useampia tekstejä tiedostoilla rinnan. Parasta työaikaa ovat yöt, mutta sujuu kirjoittaminen päivälläkin kun ei ole muita häiriötekijöitä."
Mitä haluan kirjailijantyölläni välittää lukijoille? "Leppoisia lukuhetkiä, ja näyttää kappaleen siitä sosiaalisesta elämänpiiristä, sen tavoista ja uskomuksista, jonka itse parhaiten tunnen ja jossa olen itsekin mukana elänyt. Kirjoittaa niistä asioista, jotka ovat muuttuneet tai kadonneet uskomattoman nopeasti, vaikkei niistä ole kuin pari-kolmekymmentä vuotta aikaa."
Mielikirjailijani
Ernest Hemingway, suomalaisista Pentti Haanpää, Samuli Paulaharju, Ilmari Kianto, Aleksis Kivi, Timo K. Mukka, Erno Paasilinna, lyyrikoista Pentti Saarikoski ja Arto Melleri.
Suosikkielokuvani
Rauni Mollbergin Maa on syntinen laulu.
Mitä pelkäsin lapsena?
"Ukonilmaa, kotini oli sähkölinjan päässä. Ukonilmojen aikana koko talon väki istui vakavana pirtissä, ja lapsiltakin oli mekastus kielletty. Ukonilman lisäksi pelkäsin hieman pimeää. Se ei estänyt minua liikkumasta ulkona, mutta mielikuvituksen se sai liikkeelle ja usein kyläpaikasta pimeää metsätietä kotiin kulkiessani oli jännittynyt ja varautunut tunne. Näiden asioiden lisäksi pelkäsin jokisonnia, joka sieppaa ne jotka uskaltautuvat liian lähelle joen rantaa. Tavallaan se oli vanhempien ihmisten keksimä taruolento. Sen keksimiseen oli käytännöllinen syykin. Lapset haluttiin pitää pois rannasta."
Hauska sattumus
"Kerran olen säikäyttänyt lenkkeilijän pahanpäiväisesti koska tykkään istuttaa pensaita. Kaivoin kerran maantien varteen kasvanutta ruusupensasta. Koska oli kesä ja valoisa aika, olin liikkeellä myöhään illalla ja koska tiesin, että istutuksen onnistuminen vaatii pitkiä maajuuria. Mäennyppylän takaa ilmestyi kovaa vauhtia iltalenkkiään juokseva naisihminen. Kohdalleni ehdittyä juoksija pysähtyi kuin seinään ja jäi tuijottamaan parrakasta naamaani Alfred Hitchcockin elokuvista tuttu ilme kasvoillaan. Selitin ettei tässä ole ruusun istutusta kummemmasta kysymys."
"Minulle uusmaalaisuus merkitsee maakuntaa, joka tarjoaa minulle työpaikan
ja nykyisen kotipaikan. Viihdyn Uudellamaalla hyvin (pieni kivi kuitenkin kengässä
lienee), vaikka mitään sukuhistoriallisia siteitä minulle ei
Uudellamaalla ole. Pohjois-Pohjanmaa on minulle edelleen kulttuurillisesti tärkeä,
vaikka tuskin enää sekään on sama maakunta kuin josta olen
aikoinani lähtenyt. Tunnen omaavani jonkinlaisen siirtomaasuomalaisen identiteetin,
vaikka harrastan täälläkin paljolti samoja asioita kuin Pohjoisessa
asuessani. Lapsilleni Uusimaa on tietenkin ainoa kotimaakunta ja synnyinseutu."
päivitetty 05.08.2011